Teksti: Johanna Hintikka
Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n haastattelussa vapaaehtoinen Veijo Pekkarinen
Olen ollut mukana Pääkaupunkiseudun omaishoitajien toiminnassa kolme vuotta. Hoidin sairaan vaimoni asioita, ja hänen kuolemansa jälkeen elämään jäi iso tyhjiö. Näin lehdessä mainoksen Herttoniemen sairaalassa kokoontuvasta vertaisryhmästä. Päätin lähteä kokeilemaan, josko siitä löytyisi sisältöä ja apua uuteen elämäntilanteeseen. Ryhmä kokoontui pari kertaa kuukaudessa, ja sen kautta sain tietoa myös Pääkaupunkiseudun omaishoitajien toiminnasta. Koin ryhmässä käymisen mielekkääksi, ja siksi myös vapaaehtoisena toimiminen kuulosti innostavalta. Nykyään toiminkin vetäjänä miesten ryhmässä, jonka kanssa tapaamme noin kerran kuukaudessa.
Vapaaehtoistyö on tuonut elämääni kaivattua sisältöä. Olen saanut mielekästä tekemistä, löytänyt samanhenkisiä ystäviä ja jopa rakkauttakin. Olen oppinut, että vaikeassa elämäntilanteessa ei missään nimessä saa jäädä vain kotiin, eikä sieltä kukaan tule hakemaan. Vapaaehtoisena toimiminen on antanut minulle mahdollisuuden antaa takaisin sitä ymmärrystä ja tukea, jota itse aikoinaan sain osakseni vertaisryhmään osallistuessani. Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ovatkin hyvin korkealla tärkeysjärjestyksessäni.
Koen tekeväni merkityksellistä yhteiskunnallista työtä. Omaishoitajan arki on usein raskasta, ja yhdistyksen tapahtumiin osallistuminen voi olla hoitajan ainoa vapaa ja henkireikä. Ne antavat tärkeän mahdollisuuden hengähtää. Kyllähän ihminen tarvitsee myös kodin ulkopuolista elämää. Miesten ryhmässä pääsemme tapaamaan vertaisiamme ja viettämään vapaa-aikaa mukavalla porukalla. Jaamme toisillemme tietotaitoamme, ja todella usein opinkin jotain uutta. Vertaistuen lisäksi ryhmä toimii siis informaatiokanavana.
Olemme tehneet miesten ryhmän kanssa monia hienoja retkiä. Suunnittelemme toimintaamme yhdessä, jotta löytäisimme koko porukkaa kiinnostavaa tekemistä. Viimeksi olimme Kuusijärvellä savusaunassa. Olemme käyneet myös esimerkiksi taidenäyttelyissä, joista onkin riittänyt jälkikäteen mielenkiintoista keskusteltavaa. Erityisen mieleenpainuva oli käynti urheilumuseossa. Osallistuimme esittelykierrokselle, jonka jälkeen suuntasimme Stadionin torniin. Eräs ryhmäläinen on taitava valokuvaaja. Hän toi mukanaan dronen, jolla saatiin upeaa kuvaa yläilmoista. Yhteiset reissumme ovat parhaimmillaan tällaisia ainutkertaisia kokemuksia, jotka ilman ryhmää jäisivät toteutumatta.
Vapaaehtoistyö on siis ehdottomasti antoisaa touhua. Siinä yhdistyvät huvi ja hyöty. Kalenterini täyttyy nopeasti, sillä aina oikein odotan seuraavaa yhdistyksen tapahtumaa. Eipä ainakaan tarvitse miettiä, että mitä sitä tekisi. Olen löytänyt vapaaehtoistyöstä paitsi mieluisan harrastuksen, myös tärkeän yhteisön, johon kaikki ovat tervetulleita.
Kiitos Sinulle Veijo
Vieläkö pohdit vapaaehtoiseksi ryhtymistä?
Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry perehdyttää kaikki vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoisemme pääsevät toimimaan monipuolisissa tehtävissä omaishoitoperheiden iloksi. Tutustu vapaaehtoistoimintaamme tästä
Mietitään yhdessä, mikä on sinun tapasi olla mukana joukkueessamme.
Omaishoito on joukkuelaji!
Ota yhteyttä!
Soili Hyvärinen
0400 727 756
soili.hyvarinen@polli.fi