Tämä päivä on taas eilisen kaltainen, kirjoittaa omaishoitaja Anna-Maija Helin.
Teksti: Anna-Maija Helin
Kuvat: Juhani Greinert ja Raili Salmi
SYDÄMESSÄNI on syksy. Osasyyllinen lienee tuo korona, vaikka meillä se ei ole vielä käynyt. Virikkeet ja vaihtelu puuttuvat. Kaikki päivät ovat samanlaisia.
Koko elämä on muuttunut harmaaksi. On vain muistoja mukavista syksyistä, jolloin tanssin haravan kanssa mökillä. Saunan piipusta pöllähtäneen savun tuoksun tunnen vieläkin. Aika aikaa kutakin.
Puolison kanssa olemme menettäneet korona-aikana monta kiloa painosta. Mielestäni olemme syöneet säännöllisesti ja ruoka on maistunut. Voikohan alavireisyys laihduttaa?
Uhkarohkeina lähdemme edelleen joka päivä pienelle kävelylle. Suut somasti supussa, lähes hengittämättä ohitamme vastaantulevat. Koirat ovat kuitenkin eri juttu, eikä niiden ohi pääse noin vain. Puolisoni on monen koiran ystävä, ja rapsutus kelpaa lähes jokaiselle.
KUN istun puistonpenkillä, luokseni saapuu tuttu naishenkilö. Näillä kävelylenkeillä olemme ystävystyneet, vaikka emme tiedä paljonkaan toisistamme. Koronakonnan takia emme halaa.
Olemme huomanneet, että meidän on helppo keskustella elämää hiertävistä asioista. Nauramme ja itkemme yhdessä. Puhumme sairauksista, surusta ja murheista.
Koronasta riittää juttua. Sanotaan, että epidemia voi kestää jopa useita vuosia. Saattaa siinä tapauksessa luonnollinen poistuma tulla meille vanhoille ensin. Ei naurata, mutta katsotaan.
TÄMÄ päivä on taas eilisen kaltainen. Ei ihme, että puolison aikakäsitys on pahasti hukassa. Hän odottaa kovasti joulua, koska silloin olisi paljon valoja, kynttilöitä ja tuikkuja.
Jopa vanha nuhruinen joulukuusi olisi ilo silmälle koristeineen. Ja joululaulujen soidessa vanhakin ehkä nuortuu. Tule joulukuu. Tule joulu kultainen.
Anna-Maija Helin toimii puolison omaishoitajana Helsingin Vuosaaressa. Juhani Greinert kuvasi syysmaisemia Vuosaaren Kangaslammella.