Musiikin muistijäljillä

Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä on käynnistynyt tutkimushanke, jossa tutkitaan musiikkitoimintojen säilymistä ja musiikkipohjaisen kuntoutuksen vaikutuksia muistisairaudessa. Tutkimuksen tavoitteena on löytää keinoja musiikkipohjaisten hoitomenetelmien kehittämiseen ja yksilöintiin sairauden eri vaiheissa.

Tutkimukseen haetaan lievää, keskivaikeaa tai vaikea-asteista muistisairautta sairastavia yli 60-vuotiaita henkilöitä sekä heidän omaisiaan. Tutkimukseen osallistuvat satunnaistetaan kolmeen ryhmään, jotka saavat 10 viikon ajan joko ryhmämuotoista musiikkiterapiaa tai digipohjaista musiikkikuntoutusta tai he toimivat verrokkihenkilöinä saaden tavanomaista hoitoa. Tutkimukseen sisältyy erilaisia musiikkiin liittyviä tehtäviä (kuuntelutehtäviä sekä musiikin tahtiin liikkumista ja laulamista), kyselylomakkeita, lyhyt kognitiivinen kartoitus sekä aivosähkökäyrämittaus (EEG). Tutkimukset voidaan toteuttaa Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikön lisäksi esimerkiksi hoivakodissa, päivätoimintayksikössä tai kotona. Lisäksi kutsumme osan tutkittavista aivojen magneettikuvaukseen (MRI), joka toteutetaan HUS Meilahden sairaalassa. Tutkimukseen osallistuminen ei edellytä musiikillisia taitoja tai harrastuneisuutta.

Tutkimushankkeen aineistonkeruu jatkuu kevääseen 2025 asti. Tutkimukset toteutetaan tiiviissä yhteistyössä omaisten ja/tai hoitavan henkilökunnan kanssa ja on suunniteltu muistisairaille sopiviksi. Toteutettavat tutkimusosiot sovitetaan jokaisen tutkittavan jaksamisen mukaan.Annamme mielellämme tarkempia tietoja tutkimuksen sisällöstä.
Jos olet kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, otathan yhteyttä!

Lisätietoja antaa tutkimuksen koordinaattori, Eija Lahdensuo
sähköposti: eija.lahdensuo@helsinki.fi, puhelin: 050-3188048
Hankkeen vastuullinen tutkija on apulaisprofessori Teppo Särkämö
sähköposti: teppo.sarkamo@helsinki.fi, puhelin: 050-5399065

Ilmoitus
Mainos

Klikkaa sivu sosiaaliseen mediaan. Kiitos että välität!