Kehittyvä vanhustyö -tapahtumassa pureuduttiin omaisyhteistyöhön ja kysyttiin, voiko omaishoitoa enää pitää itsestäänselvyytenä.
Teksti ja kuvat: Ari Liimatainen
Nykyisen omaishoidon kehittäminen on ratkaisevan tärkeää paitsi omaishoitoperheille myös yhteiskunnalle. Kehittäjäkumppanina omaishoitaja on paras asiantuntija.
Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n toiminnanjohtaja Marja Ruotsalainen perää omaisyhteistyötä kehittämisen työvälineeksi.
– Tämänhetkisen palvelujärjestelmän sekamelska sisältää jopa riskin pudota tuen ulkopuolelle. Palvelut ovat hajautuneita ja henkilöstön kuormitus näkyy vahvasti ainakin pääkaupunkiseudulla.
Aina kehittämiseen ei tarvita uutta lainsäädäntöä tai lisää rahaa. Moniäänisessä palveluverkostossa ihminen ja hänen kokemuksensa nostetaan keskiöön.
– Kun ammattilainen ottaa omaisen kumppanikseen, kehitystyö onnistuu paljon paremmin. Merkittävin muutos tapahtuu aina ihmisten kohtaamisen tasolla.
Ruotsalainen muistuttaa, että omaishoito toimii omaishoitajan varassa. Omaishoitaja on arjen asiantuntija, jota täytyy kuunnella.
– Yhdistyksemme on kouluttanut lähes 40 omaishoidon kokemusasiantuntijaa. He voivat osallistua konkreettisesti palvelujen kehittämiseen ja ammattilaisten tiedon lisäämiseen.
Kokemusasiantuntijat vierailevat työpaikoilla, oppilaitoksissa ja seminaareissa. He toimivat myös vertaisohjaajina ja ryhmissä esimerkiksi ammattilaisen työparina.
Pidetäänkö omaishoitoa itsestäänselvyytenä?
Maria Jukka ja Ruut Pylvänäinen ovat Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n koulutettuja kokemusasiantuntijoita. He esiintyivät Marja Ruotsalaisen kanssa Finlandia-talon tuhatpäiselle yleisölle Kehittyvä vanhustyö -tapahtumassa.
Maria Jukka on toiminut puolisonsa omaishoitajana kuutisen vuotta. Hän on monesti pohtinut, miten kertoa parannusehdotuksista oikealla tavalla ja oikealle taholle, jotta ne johtaisivat parempiin käytäntöihin.
– Terveydenhoidon ja vanhustyön ammattilaiset tekevät kaikkensa, mutta kuuluuko omaishoitajien ääni?
Omaishoito on edullista verrattuna vaihtoehtoisiin kustannuksiin sosiaali- ja terveyshuollossa. Ymmärretäänkö yhteiskunnassamme silti omaishoitajien työn arvoa?
– Pidetäänkö omaishoitoa itsestäänselvyytenä ja tyydytään toteamaan, että kyllä se siitä? Peräänkuulutan yhteistyötä ja yhteiskunnan tukea, sillä omaishoitajan arki on raskasta. Se on yksinäistä ja kuluttavaa 24/7-elämää, jossa terveen itsellisyyden säilyttäminen on todella vaikeaa.
Omaishoitajille on turvattu lakisääteisiä palveluja ja vapaapäiviä, mutta Maria Jukka toteaa kuntien käytäntöjen usein vesittävän lainlaatijan hyvät tarkoitukset.
– Puolet omaishoitajista ei käytä vapaapäiviään, koska niiden järjestäminen tuottaa pelkkää vaivaa ja stressiä sekä omaishoitajalle että hoidettavalle. Esimerkiksi se, miten päivät jaetaan ja missä ajassa ne on käytettävä, on kunnilta pelkkää hallinnollista saivartelua.
Omaishoitajan tiedoilla on merkitystä
Sukupolvien ketjussa Ruut Pylvänäisen tehtäväksi muodostui vanhempiensa omaishoitajuus. Toisella heistä oli muistisairaus ja toisella jo toteamisvaiheessa parantumaton syöpä.
Pylvänäisen mielestä pelkkä epäkohtien ja laiminlyöntien luettelointi ei sellaisenaan johda vanhustyön kehittymiseen. Omaisyhteistyössä ajatustenvaihdolle on kuitenkin valitettavan vähän mahdollisuuksia.
– Tarvitaan omaishoitajien ja ammattihoitajien yhteistä ja uudenlaista keskustelua vanhustyön haasteista. Useimmiten tilanne lienee se, että ammattihoitajat pohtivat asioita keskenään ja omaishoitajat antavat vertaistukea toisilleen.
Muistisairaan siirtyminen kotihoidosta laitoshoitoon johtuu usein omaishoitajan uupumisesta. On valitettavaa, jos omaishoitajan tiedot ja osaaminen muuttuvat yhdessä yössä merkityksettömiksi.
– Omaishoitajan taitotieto pitäisi saada osaksi hoitoprosessia. Monella arkirutiinin näennäisesti pienellä yksityiskohdalla on käytännössä hyvinkin suuria vaikutuksia vanhuksen vointiin. Vaikka yhteistyön välineitä on jo olemassa, muistisairaiden hoidossa niitä käytetään vaihtelevasti.
Esitietolomake monine kysymyksineen on vanhustyön konkreettinen työväline. Sen tarkoituksenmukaista käyttöä olisi syytä tutkia tarkemmin omaisyhteistyön kehittämisen näkökulmasta.
– Yhdessä sisarusteni kanssa käytimme tuntikausia noiden tietojen kokoamiseen ja kuvaamiseen, koska koimme sen tärkeäksi pyrkiessämme varmistamaan vanhempamme hyvää hoitoa hänen siirtyessään hoitokotiin. Joskus joutui kuitenkin miettimään, mitä käytännön merkitystä annetuilla tiedoilla oli ja lukiko niitä kukaan.
Onko esitietojen pyytäminen vanhustyön tyhjä rutiini vai voisiko se olla työväline, joka muodostaa omaisyhteistyön tukipilarin?