Antakaa lapsillenne aikuisena mahdollisuus lohduttaa ja auttaa.
Teksti: Tuulikki Hakala
Äitini,
kerroit vasta tänään puhelimessa, että viime viikko oli huono, mutta nyt kivut ovat jo hellittäneet. Miksi et kertonut aiemmin, jotta olisin voinut lohduttaa sinua?
Isäni,
kätketkö pelkosi, kun äiti unohtaa lieden päälle? Kaikkoaako huoli halkopinoa kasvattamalla?
Mietin, miten ottaa asia puheeksi kanssasi säiden ihmettelyn lomassa. Olemuksesi on sitkas kuin karsimillasi rangoilla – taipuu, muttei katkea. Ennätämmekö vielä oppia puhumaan yhdessä elämän kipukohdista?
Olemme jo isoja tyttöjä ja poikia – vaikka lapsianne, silti aikuisia. Te olette huolehtineet meistä hyvin; saisimmeko vihdoin yrittää kantaa osan huolistanne?
Ette haluaisi vaivata meitä lapsia omilla murheillanne, mutta antakaa meille mahdollisuus toimia niiden arvojen mukaisesti, joita olette opettaneet toisten auttamisesta.
Mieluummin kiukuttelen elämän asettamista vaateista kuin kadun jälkeenpäin, teinkö tarpeeksi hyväksenne ja poden huonoa omatuntoa.
Äiti ja isä, kertokaa, miten saisin olla avuksi.
Rakkaudella tyttärenne
Elämän merkitys on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten että tekee itsestään merkityksellisen muille ihmisille. Frank Martela