Tukipäätökseen voi hakea muutosta

Omaishoidon tukea koskeva päätös on asiakkaan oikeusturvan kannalta tärkeä. Päätökseen voi hakea muutosta, ja mukana on aina ohje valituksen tekemistä varten. Omaishoitosopimusta koskevat riidat käsitellään hallinto-oikeudessa.

Teksti: Ari Liimatainen

Helsinkiläinen omaishoitoperhe haki kaupungilta omaishoidon tuen korottamista toisesta maksuluokasta ensimmäiseen maksuluokkaan. Tuen korottamisen tarvetta perusteltiin kroonisen neurologisen sairauden aiheuttamalla vaikealla terveystilanteella, joka vaatii ympärivuorokautista hoitoa.

Korotushakemus käsiteltiin sosiaali- ja lähityön arviointiryhmässä. Siellä hakemus hylättiin ja tuen myöntämistä jatkettiin toisen maksuluokan mukaisesti.

Omaishoitoperhe päätti hakea muutosta Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaostolta. Jaosto kuitenkin hylkäsi omaishoidon tuen korotuksen äänestyksen jälkeen. Muutoksen hyväksymistä kannatti kolme jäsentä ja hylkäämistä neljä jäsentä. Hylkäävä päätös syntyi siis vain yhden äänen erolla.

Korotettu tuki takautuvasti

Omaishoitoperhe valitti sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston kielteisestä päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden toivottiin ottavan kantaa äänestämällä syntyneen kielteisen päätöksen oikeellisuuteen.

Valituksessa viitattiin aiempaan sosiaali- ja terveyslautakunnalle osoitettuun muutoksenhakukirjelmään. Siinä otettiin myös kantaa jaoston tulkintaan ympärivuorokautisen tuen tarpeesta. Omaishoitoperhe pyrki tuomaan ilmi tilanteen vakavuuden ja koki äänestyksen osoittaneen, että omaishoitotilanne herättää erilaisia arvioita.

Helsingin hallinto-oikeus palautti asian sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston uudelleen käsiteltäväksi. Tämän jälkeen jaosto teki omaishoidon tuen korotuksesta myönteisen päätöksen. Korotettu tuki maksettiin takautuvasti siitä alkaen, kun ensimmäinen hakemus oli käsitelty.

Avustaja voi laatia valituksen

Omaishoitoperheessä iloitaan siitä, että oikeus voitti. Omaishoito on inhimillisestä näkökulmasta mittaamattoman arvokasta, ja tukimuotojen on oltava yksilöllisiä.

Vaikka valitus saa olla vapaamuotoinen, valituskirjelmän tekeminen koetaan työlääksi. Valituksessa on kerrottava, miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä vaaditaan muutettavaksi. Perusteet voi kuitenkin esittää vapaasti. Niiden avulla valittajan on pyrittävä osoittamaan vaatimuksensa oikeaksi.

Valittaja voi laatia valituskirjelmänsä itse tai käyttää sen laatimisessa avustajaa. Valittaja voi myös valtuuttaa asiamiehen tekemään valituksen puolestaan. Esimerkkitapauksessa omaishoitoperhe sai neuvoja muutoksenhakuun Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:stä.

Klikkaa sivu sosiaaliseen mediaan. Kiitos että välität!