Monikulttuurisen vanhustyön järjestöt yhteistyöhön

Kuusi monikulttuurista vanhustyötä tekevää järjestötoimijaa on perustanut yhteenliittymän vahvistaakseen etnisiin ja kielellisiin vähemmistöihin kuuluvien iäkkäiden asemaa Suomessa.

Teksti: Ari Liimatainen

Monikulttuurisen vanhustyön osaamiselle on kasvava tarve. Yhteenliittymän tarkoitus on vahvistaa alan toimijoiden vaikuttamismahdollisuuksia, hyödyntää toistensa osaamista ja resursseja edunvalvontatyössä sekä tiivistää keskinäistä yhteistyötä.

Yhteenliittymä parantaa vähemmistöihin kuuluvien iäkkäiden asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja palvelujärjestelmässä. Tavoite saavutetaan tekemällä työtä vieraskielisten ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvien iäkkäiden parissa heidän arkensa tukemiseksi, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi sekä syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Tukea ja asiantuntemusta

Yhteenliittymä lisää eri toimijoiden tietoisuutta vähemmistöihin kuuluvien iäkkäiden tilanteista, tarpeista ja mahdollisuuksista. Toiminta vahvistaa mukana olevien tahojen osaamista ja tiivistää yhteistä asiantuntemusta. Lisäksi yhteenliittymä tukee vähemmistöihin kuuluvien iäkkäiden parissa toimivia uusia tahoja, kuten kuntatyöntekijöitä, järjestöjä ja hankkeita.

Yhteenliittymässä mukana olevat toimijat ovat pitkäaikaisia monikulttuurisen vanhustyön asiantuntijoita, joilla on omat toimintamuodot, vaikuttamiskanavat ja verkostot. Yhteenliittymässä on laaja-alaista koulutuskokemusta sekä syvällistä asiantuntemusta vieraskielisten ikääntyvien tukemisesta.

Monikulttuurisen vanhustyön yhteenliittymän jäsenet ovat Eläkeläiset ry, Jade-yhteisö ry, Käpyrinne ry (JADE-toimintakeskus), Suomen muistiasiantuntijat ry (ETNIMU-toiminta), Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry (Omaisneuvo-toiminta) ja Monikko ry.

Yhteenliittymän toimijat

  1. järjestävät edunvalvontatilaisuuksia, kuten keskustelutilaisuuksia, seminaareja ja vierailuja
  2. laativat kannanottoja, lausuntoja ja selvityksiä
  3. järjestävät koulutuksia ammattilaisille ja alan opiskelijoille
  4. ohjaavat kohderyhmien ikääntyneitä toisten toimijoiden erityisosaamisen pariin
  5. syventävät yhteistyötä viranomaisten suuntaan
  6. toimivat toisilleen vertaistukena työn haasteellisissa kysymyksissä.
Klikkaa sivu sosiaaliseen mediaan. Kiitos että välität!