Helsingin ja Vantaan kansanedustajat passiivisia vaalikoneessa

Vain 30 prosenttia Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirin helsinkiläisistä ja vantaalaisista edustajista vastasi Omaishoitajaliiton vaalikoneen kysymyksiin.

Teksti: Ari Liimatainen

Uudet kansanedustajat aloittavat työnsä tänään. Helsingin vaalipiiristä eduskuntaan valittiin 22 edustajaa. Heistä vain seitsemän vastasi Omaishoitajaliiton kysymyksiin ennen vaaleja.

Uudenmaan vaalipiiristä valittiin kuusi vantaalaista ja kaksi helsinkiläistä kansanedustajaa. Heistä kaksi vastasi vaalikoneen kysymyksiin.

Sari Sarkomaa, Mari Rantanen, Emma Kari, Outi Alanko-Kahiluoto, Kimmo Kiljunen, Mari Holopainen, Jussi Saramo, Eva Biaudet ja Paavo Arhinmäki vastasivat Omaishoitajaliiton vaalikoneen kysymyksiin.

Kaikki vastanneet helsinkiläiset ja vantaalaiset kansanedustajat ovat sitä mieltä, että omaishoidon tuen kriteerien pitää olla yhdenmukaiset koko maassa ja että minimipalkkio on nostettava vähintään 650 euroon kuukaudessa. Tuki tulee myöntää kaikille kriteerit täyttäville omaishoitajille.

Vaalien alla vastauksissa heijastui kaiken kaikkiaan myönteinen asenne omaishoitoon. Helsingin ja Vantaan edustajat kannattavat työssäkäyvän omaishoitajan palkallista vapaata hoidettavan sairastuessa äkillisesti. Hoidettavan saaman hoidon pitää olla maksutonta omaishoitajan lakisääteisen vapaan aikana.

Lisää avustuksia omaishoitoyhdistyksille

Omaishoitajayhdistysten toimintaa helsinkiläiset ja vantaalaiset kansanedustajat pitävät korvaamattoman arvokkaana. Niiden tarjoama vertaistoiminta ja monipuoliset tukipalvelut edistävät omaishoitajien jaksamista.

Lähes kaikki vaalikoneessa vastanneet edustajat ovat sitä mieltä, että omaishoitajayhdistysten julkista avustusta tulee lisätä, jotta vapaaehtoispohjaista neuvontaa ja vertaistukea on saatavilla kattavasti koko Suomessa. Vain Mari Rantanen (ps.) on asiasta jokseenkin eri mieltä.

Rantasen mielestä yhdistykset eivät voi nojautua julkiseen tukeen vaan niiden tulee hoitaa edunvalvonta niin hyvin, että ihmiset haluavat maksaa jäsenmaksuja ja osallistua varainkeruuseen.


Kansallinen Kokoomus sai seitsemän edustajaa Helsingistä ja Vantaalta. Vain Sari Sarkomaa (Helsinki) vastasi Omaishoitajaliiton vaalikoneen kysymyksiin.

Perussuomalaiset sai neljä edustajaa Helsingistä ja Vantaalta. Vain Mari Rantanen (Helsinki) vastasi Omaishoitajaliiton vaalikoneen kysymyksiin.

Suomen ruotsalainen kansanpuolue sai yhden edustajan Helsingistä. Eva Biaudet (Helsinki) vastasi Omaishoitajaliiton vaalikoneen kysymyksiin.

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue sai seitsemän edustajaa Helsingistä ja Vantaalta. Vain Kimmo Kiljunen (Vantaa) vastasi Omaishoitajaliiton vaalikoneen kysymyksiin.

Vasemmistoliitto sai neljä edustajaa Helsingistä ja Vantaalta. Vain Paavo Arhinmäki (Helsinki) ja Jussi Saramo (Vantaa) vastasivat Omaishoitajaliiton vaalikoneen kysymyksiin.

Vihreä liitto sai seitsemän helsinkiläistä edustajaa. Vain Outi Alanko-Kahiluoto (Helsinki), Mari Holopainen (Helsinki) ja Emma Kari (Helsinki) vastasivat Omaishoitajaliiton vaalikoneen kysymyksiin.


Kaikki vastaukset voi lukea Omaishoitajaliiton vaalikoneesta.

Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry on omaishoitajien tuki- ja edunvalvontajärjestö. Neuvomme omaistaan hoitavia, kehitämme omaishoidon tukitoimia ja järjestämme vertaistoimintaa Helsingissä ja Vantaalla.

Klikkaa sivu sosiaaliseen mediaan. Kiitos että välität!